Valokuvaaja Lea Björn

Valokuvaaja Tampere & Lahti

Lea Björn - valokuvaajasi

Ajattomat valokuvat miljöössä

Valokuvaus on ollut iso osa elämääni jo yli kymmenen vuoden ajan. Harrastuksen alussa olin lähinnä luontokuvaaja, mutta vähitellen myös ihmisten ja varsinkin aitojen tilanteiden kuvaaminen alkoi kiinnostaa yhä enemmän. Pidin pitkään valokuvausblogia, jonka kautta sain ensimmäiset asiakkaani.  Yrittäjäksi päädyin jo 16-vuotiaana. Silloin vielä vähitellen ja vahingossa, kuten varmaan aika moni muukin. Mutta en oo katunut.

Tamperelainen valokuvaaja hiekkarannalla katse kameraan.

Luonto on minulle edelleen tärkeä asia kuvissa, ja toteutankin mielelläni potrettikuvauksia luonnossa tai muussa yhdessä sovitussa, teidän näköisessä miljöössä. Mieluiten kuvaan ilta-aikaan, jolloin pehmeä ja lämmin auringonvalo on mielestäni kauneimmillaan. 

Valokuvaajana olen helposti lähestyttävä, rento ja ystävällinen. Itse kuvauskokemuksen lisäksi minulle on tärkeää tarjota asiakkailleni sujuvaa ja vaivatonta palvelua, myös ennen kuvauksia ja niiden jälkeen. Haluan olla luottamuksenne arvoinen. Nautin koko sydämestäni kaikista upeista kohtaamisista ihanien asiakkaideni kanssa, ja mielestäni on suuri etuoikeus saada ikuistaa teidän tärkeitä hetkiä. 

Valokuvaaja Lahdesta katsoo kameraan hiekkarannalla.

Valokuvaajana olen itseoppinut käytännön kokemuksen, harrastuneisuuden sekä useiden kurssien, workshoppien ja mentorointien avulla. Koulutukseltani olen kauppatieteiden maisteri, mutta valmistuttuani päätinkin ryhtyä täysipäiväiseksi yrittäjäksi.

Vapaa-ajalla minut kenties löytää esimerkiksi hevostallilta, laitepilateksesta, ryhmäliikuntatunnilta, salilta, metsäkävelyiltä, bujoilemasta, neulomasta tai talviaikaan avannosta.

Asun Tampereella, mutta kuvaan edelleen paljon myös kotiseudullani Orimattilan ja Lahden alueella. Varsinkin häitä kuvaan paljon kauempanakin, erityisesti Helsingin ja Turun seudulla. Unelmani olisi joskus päästä valokuvaamaan häitä ulkomailla!

Valokuvaaja Lahti
Tamperelainen valokuvaaja hiekkarannalla vihreässä mekossa.
Valokuvaaja Orimattila

Et ehkä tiennyt tätä minusta, mutta…

en oikein välitä kahvista, limsasta tai karkista, mutta olen suklaahiiri. Suosikki koirarotuni on novascotiannoutaja, mutta en ole ikinä omistanut koiraa. Haaveilen vähintään viikon mittaisesta islanninhevosvaelluksesta Islannissa. Lukion jälkeen vietin välivuoden Uudessa-Seelannissa, jossa olin tavallaan hevosten au pairina. Siellä oon myös hypännyt laskuvarjohypyn. Suunnittelen arkeani paperikalenteriin, jota teen itse alusta asti.

Lempivärini on vihreä, yllätyitkö?

Asiakkaiden kokemuksia valokuvaajasta

“Aurinkoinen ammattivalokuvaaja, jonka kuvat ylittivät odotuksemme. Vahva suositus Lealle varsinkin, jos etsit hääkuvaajaa!”

“Lea, olet taitava ja upea ammattilainen.❤️ Otat asiakkaan toiveet huomioon sekä kerrot omia ideoita ja ajatuksia. Valmiit kuvat ovat upeita, monipuolisia sekä ne välittävät sen saman juhlapäivän tunnelman vielä jälkikäteenkin. Aivan ihanaa, että saimme sinut mukaan meidän tärkeään päiväämme. Kiitos! ❤️”

“Lea on tuttu valokuvaaja joka on jo vuosien ajan ikuistanut lastemme tärkeät hetket kauniiksi kuviksi. Aina yhtä luotettava, joustava ja hyvä palvelu. Tulemme jatkossakin käyttämään Lean palveluita.”

“Aivan upeat kuvat! Mutta sen lisäksi kaikki oli hyvin suunniteltu ja vuorovaikutus oli luontevaa välillämme, olet selkeästi taitava ammattilainen❤️”

“Olit helposti lähestyttävä ja autoit lämpimästi meitä mieltä askarruttavissa kysymyksissä, yhteydenpito oli vaivatonta ja tuli hyvin luottavainen olo. Parasta tietysti oli myös upeasti ikuistetut ja tunnerikkaat valokuvat päivästä!”

“Oli ihanaa työskennellä kanssasi. Olet aurinkoinen persoona ja todellinen ammattilainen. Useampi vieras kyseli häidemme jälkeen, että oletko meidän tuttu tai ystävä, koska moni koki sinut todella helposti lähestyttävänä ja lämpimänä ihmisenä.”

“Lea on lämmin ja huippu valokuvaaja. Hän otti meidän hääkuvat muutama vuosi sitten ja oli heti ainoa valintamme, kun suunnittelimme perhekuvausta. Hän osaa luoda rennon ilmapiirin niin hääkuvauksen jännityksen aikana kuin myös lasten ehdoilla toteutettavissa kuvauksissa.”

Suosittelen lämpimästi! Olimme todella tyytyväisiä ja muutenkin Lea on huipputyyppi, lämmin ja helposti lähestyttävä. Osasi hienosti ohjata valokuvaukseen tottumatonta hääparia.”

“Ihana ihana valokuvaaja, tuntuu että sulauduit heti joukkoon kuin ystävä entuudestaan! Teit olomme rennoksi ja se näkyy kuvissa, ihana nähdä onnellisia aitoja hetkiä eikä vain "pönötystä" 😊”

“Oli ihana työskennellä kanssasi ja varmasti tulemme jatkossakin käyttämään valokuvauspalveluitasi! Iso kiitos sinulle! <3”

“Sinun kamerasi takana oli todella helppo olla, vaikka valokuvausta jännittikin tosi paljon etukäteen. Kuvista tuli aivan älyttömän kauniita😭❤️. Kuuntelit lisäksi toiveitamme ja näkemyksiämme. Sait taltioitua kaikki meille tärkeät hetket ja vielä niin kauniisti. Kanssasi oli todella helppo olla. Tuhannesti kiitos sinulle! ❤️”

Valokuvauspalvelut Millaisia kuvauksia teen?

Kokosin sinulle yhteen kaikki tarjoamani kuvaukset, jotta löydät helposti etsimäsi. Lue lisää yksittäisistä kuvauksista, tutustu portfolioon sekä katso hinnat. Muista myös, että voit aina laittaa minulle kysymyksiä kuvauksiin liittyen!

Valokuvaaja Tampere, kuva perheestä istumassa viltillä ja  lapsi katsoo kameraan.

Haluatko varata kuvauksen minulta?

Jos haluaisit varata minut valokuvaamaan elämäsi tärkeät hetket, kuten hääkuvat, perhekuvat, parikuvat tai vaikkapa ylioppilaskuvat, niin laita rohkeasti viestiä.

Vastaan mielelläni kysymyksiisi ja suunnittelen kanssasi juuri sun tarpeisiin sopivan kuvauksen.