Pienet maistraattihäät Tampereella

Hääkuva, jossa hääpari suutelee Tampereen oikeustalon edessä.

Tämän ihanan parin maistraattihäitä vietettiin syyskuun alussa Tampereella. Häät olivat hyvin pienimuotoiset, ja alkoivat siviilivihkimisellä perheen kesken. Vihkimisen jälkeen otimme muutamat yhteiskuvat Hatanpään maistraatin pihalla, josta siirryimme parin kanssa heille tärkeisiin kaupunkimaisemiin kuvaamaan hääpotretteja. Tähän kaikkeen meni aikaa vain 1,5 tuntia, mitä ei ehkä kuvamäärästä uskoisi. Postauksessa oleva kuvamäärä on puolet siitä, mitä lähetin asiakkaille.

Valokuvaan paljon pienimuotoisia maistraattihäitä, ja minulla on ihan oma niihin suunnattu kuvauspakettinsa. Kyseinen Minihäät-kuvauspaketti on vähän edullisempi kuin vihkiminen ja potretit, sillä kuvausaika on rajattu vain 1,5 tuntiin siirtymisineen. Tässä ajassa kuitenkin ehditään yleensä kuvaamaan siviilivihkiminen, tilannekuvia ennen vihkimistä ja sen jälkeen, mahdollisesti yhteiskuvat vieraiden kanssa sekä hääpotretit. Aikataulu on siis selkeästi tiiviimpi kuin hääkuvauksissa yleensä, ja potrettikuvaukselle jää vähemmän aikaa. Itse maistraattivihkiminen on kuitenkin hyvin nopea parin minuutin tilaisuus, joten siihen ei juurikaan aikaa kulu. 

Moni ehkä miettiikin, kannattaako maistraattihäihin ottaa valokuvaajaa. Kuten sanoin, maistraattivihkiminen on erittäin lyhyt tilaisuus, joka tapahtuu suhteellisen arkisessa tilassa. Tästä huolimatta kyseessä on kuitenkin hääparille hyvin tärkeä hetki. Maistraattivihkimiseenkin voi sisältyä sormustenvaihdot ja pusu, jos hääpari näin haluaa. Uskon, että nämä voivat myöhemmin kuitenkin olla hetkiä, joita olisi ihana muistella. Lisäksi tilaisuus on tosiaan niin nopea, että se saattaa jännityksessä olla ohi jo ihan huomaamatta. Kuvien avulla hetkeen on kuitenkin mahdollista palata myöhemmin. 

Sanoisin, että maistraattivihkiminen sopii hääpareille, joille vihkiytyminen itsessään ei ole erityisen tärkeä seremonia. Jos siviilivihkimisestä haluaa tehdä vähän erityisemmän tilaisuuden, suosittelen pyytämään vihkijän paikan päälle juhlatilaan tai vaikkapa jonnekin hääparille tärkeään miljööseen ulos. Vihkijää voi kysyä Digi- ja väestötietovirastosta tai käräjäoikeudesta. Lisäksi Suomessa on muutamia vapaita siviilivihkijöitä, Tampereen alueella toimii ainakin Sanna Harju. Tällä hetkellä virka-ajan ulkopuolella tapahtuviin vihkimiseen on yleensä saanut vihkijän helpommin käräjäoikeudesta kuin maistraatista.  

Jos suunnittelette pieniä maistraattihäitä, sanoisin että kuvaaja kannattaa potrettien lisäksi ottaa mukaan myös vihkihetkeen. Lyhytkin kuvausaika riittää saamaan talteen päivän tärkeimmät hetket.

Tutustu hääkuvauspaketteihin
Seuraava
Seuraava

Milloin ylioppilaskuvaus kannattaa toteuttaa?