
Kuvausilta Mustilan Arboretumin Alppiruusulaaksossa keskiviikkona 15.6.
Kukkivat alppiruusut ovat upea tausta kuvauksille, ja nyt sinulla olisi mahdollisuus päästä isoon ja rauhalliseen alppiruusulaaksoon kuvattavakseni kukkaloiston ollessa parhaimmillaan!
Violettina, pinkkinä ja valkoisena tummanvihreissä pensaissaan kukkivat alppiruusut on kauneimpia kuvausympäristöjä, mitä tiedän! Mustilassa on lukuisia eri alppiruusulajikkeita suurella alueella ja päivä on ajoitettu niin, että todennäköisesti iso osa upeista kukista olisi silloin parhaimmillaan. Jos juuri kyseinen ilta sattuu olemaan sateinen, sovimme varapäivän kuvaukselle.
Tämä kuvaus sopii erityisen hyvin sinulle, joka haluat itsestäsi hyviä kuvia pitkästä aikaa. Ei haittaa, vaikket olisi ikinä ollut kunnon kuvauksissa, opastan kyllä ihan jokaista. Jos väität, ettei sinusta ikinä saa hyviä kuvia, anna minun todistaa väite vääräksi.
Myös ylioppilaaksi tai ammattiin valmistuneet, pariskunnat, lapset ja lemmikit ovat enemmän kuin tervetulleita näihin kuvauksiin!
Kuvauksen hintaan sisältyy pääsymaksu Arboretumiin, joten halutessasi pääset kuvausten jälkeen rauhassa tutustumaan valtavan alueen muihinkin kasveihin. Lisäksi alueella on puutarhamyymälä, museo ja kahvila. Mikä ihana kesäilta!

Kuvauksen hinta:
180€
95€
tunnin kuvaukset / 5 käsiteltyä kuvatiedostoa
20 minuutin kuvaukset / 2 käsiteltyä kuvatiedostoa
Kuvauksen hinta sisältää pääsymaksun alueelle kuvaajalta ja 1-2 kuvattavalta sekä matkakulut Mustilaan. Jos kuvauksiin osallistuu enemmän aikuisia, saavat hekin lipun tarjoushintaan. Alle 12-vuotiaille pääsymaksu on joka tapauksessa ilmainen.
Asiakas saa itse valita käsiteltävät kuvat viikon sisällä lähetettävästä valintagalleriasta. Jos sovitut 2 tai 5 kuvaa eivät riitä, voit myös ostaa lisäkuvia. Hintoihin sisältyy 60€ varausmaksu, joka maksetaan ennen kuvausta ja loppusumma maksetaan kuvavalintojen tekemisen jälkeen.
Mustilaan ajaa Orimattilasta noin 40min, Lahdesta alle tunnin, Helsingistä reilun tunnin tai Kouvolan keskustasta noin 30min.

Aiemmista kuvauksista alppiruusujen kanssa:
Get to Know Us
Use this space to tell users more about yourself or to describe what your business does. Click to edit the text.
